Archive
Monthly Archives: kesäkuu 2023

Hallitusohjelma on täynnä mahdollisuuksia – mutta myös uhkia

Saimme kuulla ja lukea viime perjantaina, miten hallitustunnustelut olivat tulleet Petteri Orpon johdolla loppuun. Juuri julkaistu hallitusohjelma on paksu ja yksityiskohtainen. Haluamme nyt nostaa esiin muutamia huomioita. 

Lasten ja nuorten hyvinvointia halutaan edistää kokonaisvaltaisesti

Hallitusohjelmaneuvottelijat ovat kuulleet toimialan ääntä, ja nostavat esiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen erittäin tärkeänä asiana. Yhtenä merkittävänä osana tässä nähdään harrastustoiminta.

Ohjelma nostaa esiin taide-ja kulttuuriharrastamisen merkityksen sekä harrastus- ja kerhotoiminnan kehittämisen kokonaisuutena, jonka osana Harrastamisen Suomen mallia myös tarkastellaan. Tämä on harrastuskentän moninaisuuden kannalta hyvä ja kannatettava asia, ja toivomme, että seuraavaksi mietitään huolella myös tämän kehittämistyön rahoitus. Olemme myös tyytyväisiä, että harrastusseteliehdotus etenee kokeiluun. 

Nuorten hyvinvointiasiat on myös keskitetty opetus-ja kulttuuriministeriöön, ja erillinen nuoriso-ja liikuntaministeri pystyy tekemään halutessaan paljon nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Osallisuus näkyy hallitusohjelmassa

Hallitusohjelmaan on kirjattu seuraavaa: ”Hallitus vahvistaa demokratiaa, osallisuutta ja luottamusta yhteiskunnassa. Uusia keinoja vaalia näitä perusarvoja tarkastellaan ennakkoluulottomasti. Hallitus työskentelee osallistavan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta ja torjuu eriytymiskehitystä. Hallitus valmistelee ja toimeenpanee kansallisen ohjelman demokratian ja osallistumisen edistämiseksi. Erityisenä tavoitteena on äänestysaktiivisuuden edistäminen ja lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen.”

Tämä kirjaus on kiitettävä ja toiveemme on, että kansallista ohjelmaa demokratian ja osallistumisen edistämiseksi kutsutaan toteuttamaan laaja joukko kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Koulujen ja oppilaitosten lisäksi on järkevää hyödyntää jo olemassa olevia toimintamalleja, mitä vaikkapa nuorisoalalla on kehitetty niin järjestöissä kuin kuntaorganisaatioissa.

Ohjelma on lähtökohtaisesti kulttuurimyönteinen

Kulttuurialan keskeisiin epäkohtiin kuten freelancereiden työoloihin aiotaan puuttua, vaikka samaan aikaan työntekijöihin kohdentuvat heikennykset saattavat koskettaa myös kulttuurialaa. Kulttuurin saavutettavuutta halutaan kuitenkin parantaa ja lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriharrastuksiin satsata erityisesti. Erityisen ilahduttavaa on myös kulttuurihyvinvoinnin näkyminen, sillä ohjelmaan on kirjattu, että ”hallitus vahvistaa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön välistä yhteistyötä. Tavoitteena on esimerkiksi kulttuurin ja taiteen sekä liikunnan laajempi hyödyntäminen ennaltaehkäisevässä sosiaali- ja terveydenhuollossa.”

Monipuolista kulttuuriperintöä tulee ylläpitää

Kirjaus suomalaisen kulttuuriperinnön merkityksestä oli nostettu ohjelmassa näkyviin Osaava Suomi-luvun alla. Yksi näkyvä osa suomalaista kulttuuriperintöä ovat tuhannet seurantalot ympäri maatamme. Niiden ylläpitoon ja korjaamiseen Suomen Kotiseutuliitto huolehtii opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta avustusten jaon, minkä tarkoituksena on säilyttää seurantalojen kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusperintöä.

Määräraha avustuksiin on varattu vuosittain valtion talousarviossa veikkausvoittovaroista. Rahapelijärjestelmää uudistaessa tulee turvata kulttuurihistoriallisesti merkittävien seurantalojen korjausrahoitus, varsinkin kun yleinen talouden tilanne vaikuttaa suoraan talojen ylläpitoon ja rakennus- ja korjauskustannuksiin. Rakennetun kulttuuriperinnön lisäksi toimivat seurantalot mahdollistavat aineettoman kulttuuriperinnön ylläpitämisen sekä harrastamisen kymmenille tuhansille lapsille, nuorille ja aikuisille.

Rahoitus herättää huolta

Ohjelma ei ole missään tapauksessa ongelmaton. Olemme nuorisoalan kattojärjestö Allianssin tavoin huolissamme nuorisoalan rahoituksesta, sillä opetus-ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustusten leikkausten kohdentumisesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Toivomme, että hallitusohjelman kunnianhimoisille nuoriin kohdistuville tavoitteille löytyy myös rahoitusta toimenpiteiden toteuttamiseksi. 

Tämän lisäksi jopa 40% rahoitusleikkaus vapaalle sivistystyölle on näköalaton päätös, joka vaikuttaa pahimmassa tapauksessa matalan kynnyksen ja matalien kustannusten harrastustoimintaan merkittävästi. Varsinkin maaseudun kulttuuriharrastustarjonnassa vapaan sivistystyön merkitys lastenkulttuurin edistämiselle on kiistaton. Toivomme, että tätä linjausta vielä tarkastellaan uudemman kerran ja varmistetaan vapaalle sivistystyölle oikeudenmukainen rahoitusmalli. 

Hallitusohjelman loppupuolelta löytyy kappale, joka käsittelee paneeleita “Arvioidaan erilaisten paneelien ja vastaavien monijäsenisten toimielinten roolia hallituksen työn tukena ja hallitusohjelman toimeenpanossa.” Vahva ja välittävä Suomi syntyy dialogista ja yhteistyöstä. Suomen Nuorisoseurat ilmoittautuu olevansa käytettävissä kun asiantuntiuttamme halutaan käyttää hallituksen työn tueksi.

Lisätiedot

Annina Laaksonen
Pääsihteeri, Suomen Nuorisoseurat ry
puh. 040 726 7450 

Elina Weckström
Hallituksen puheenjohtaja, Suomen Nuorisoseurat ry
puh. 050 306 5588

Nuorisoseurat tarjoavat laadukkaita harrastuksia, kuten tanssia, teatteria, musiikkia, sirkusta ja liikuntaa. Järjestämme myös niihin liittyviä tapahtumia ja koulutuksia. Nuorisoseuroissa jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus harrastaa kulttuuria, kasvaa aktiiviseksi yhteisön jäseneksi ja kokea tekemisen riemua! 

Nuorisoseuratoimintaa on sekä kaupungeissa että maaseudulla ympäri Suomea. Toimintaa toteuttavat paikalliset nuorisoseurat, aluetoimistot ja valtakunnallinen liitto. Suomen Nuorisoseurat ry on valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö, jonka tehtävänä on tukea paikallisten nuorisoseurojen toimintaa.

Nuorten ideoima Mopomiitti & Eero Syrjänen show keräsi kaikenikäisiä katsojia!

Helmikuisena iltana erään nuoren paperilapulle raapustamasta ideasta lähtenyt projekti huipentui toukokuussa 2023, äitienpäivän aattona lailliseen mopomiittiin ja seinäjokisen stunt-kuski ja some-julkkis Eero Syrjäsen ajonäytökseen.

Eero Syrjänen vieraili Kälviällä 13.5.2023. Lisää kuvia tapahtumasta artikkelin lopussa.

Mopomiitti tarkoittaa mopoilijoiden ja mopoilusta kiinnostuneiden kokoontumista (engl. meet=kokoontua, tavata). Yleensä kokoontumisissa ajetaan letkassa ja esitellään ajotaitoja esimerkiksi etupyörä ylhäällä ajaen, eli keulien. Monet tällaiset mopomiitit ovat nuorison järjestämiä, vapaamuotoisia ja periaatteessa laittomia, sillä poliisin ohjeistuksen mukaan korkean riskin toimintaa ja suuria väkimääriä sisältävät tapahtumat tulisi järjestää organisoidusti, mm. vastuu- ja turvallisuusasiat huomioiden.

Nuorten osallisuuden nimessä lähdettiin kuitenkin heidän kanssaan toteuttamaan hurjalta kuulostavaa ideaa lakipykäliä noudattaen. Oppilaitosyhteistyön myötä päästiin myös koululle kokoustamaan ja keräämään hyödyllisiä ideoita ja rakentamaan esimerkiksi tapahtuman sisällön runkoa yhdessä nuorison kanssa. Kevään myötä tehtiin ilmoitus yleisötapahtumasta poliisille, meluilmoitus, kadunkäyttölupa- ja musiikkilupahakemus, jätehuoltosuunnitelma, elintarvikemyynti-ilmoitus sekä hiottiin pelastussuunnitelmaa, luotiin mainoksia, laadittiin tapahtuman pohjakarttaa, haettiin sponsoreita ja laadittiin tiedote. Useissa kokouksissa oli mukana yhteensä noin parikymmentä nuorta, mutta erityisesti projektissa kantoivat vastuuta yläkouluikäiset Manu Sammalkangas, Remus Pöppönen ja Eero-Veikko Nissilä.

Tapahtuma sisälsi Syrjäsen huikean ajonäytöksen lisäksi myös mopojen arvostelukilpailun, missä Syrjänen arvosteli mopoja ja niistä valittiin omaperäisin, ”mintein” eli hienoin sekä rumin! Voittajat saivat paikallisten alan yritysten lahjoittamia tuotteita. Lisäksi palkittiin tapahtuman ”Teräspakarana” kaikkein pisimmän matkan päästä saapunut ylivieskalainen osallistuja. Myös Kokkolan Urheiluautoilijat tarjosivat yleisölle mielenkiintoisen mahdollisuuden ajaa kauko-ohjattavilla RC-autoilla.

Poikkeuksellinen nuorisotapahtuma oli monialaisen yhteistyön tulos. Team Herlevi mahdollisti tapahtuman järjestämisen asfaltoidulla piha-alueellaan, missä moponrenkaiden sutimisesta syntyneitä jälkiä ei tarvinnut pahoitella. Paikallisten nuorisoseurojen aktiiviset jäsenet Kaustisen Salonkylästä, Kälviän Välikylästä, Lohtajan Alaviirteeltä ja Marinkaisista sekä Perhosta antoivat oman panoksensa talkootehtävien muodossa. Merkittävässä roolissa olivat kälviäläinen Jukka HIlli, Keski-Pohjanmaan Moottorikerhon edustajat Masa Siirilä ja Alpo Sammalkangas. Opinnäytetyötään tekevät yhteisöpedagogiopiskelijat Sina Roinesalo ja Theo Puronlahti kuuluivat niin ikään tapahtuman tekemisen kantaviin hartiavoimiin. Myös yhteistyö- ja sponsorointituki muiden paikallisten organisaatioiden ja yritysten taholta oli merkittävää. Ainutlaatuiset hetket tallentuivat valokuviksi Kpedun opiskelijoiden toimesta. Nuorten mukanaolo ja motivaatio olivat kokonaisuudessaan projektin kantava voima.

Oli ilahduttavaa havaita, kuinka moninaista tukea oli tarjolla ja että talkoohenkeä löytyy yhä yhteisöllisyyden ja nuorisotoiminnan hyväksi. Tapahtuma keräsi Kälviältä ja lähialueilta väkeä yli odotusten, arvioiden mukaan yli 800 henkeä! Ilmassa oli oikean moottoriurheilutapahtuman tuntua suoja-aitoineen, varikkotelttoineen, myyntikojuineen, tietenkin moottorin pärinän säestyksellä.

Poikkeuksellista tapahtumassa oli erityisesti se, että tapahtuma keräsi paikalle nuorisoa mutta toi myös yhteen eri sukupolvia ja ihmisiä erilaisista taustoista. Niin alakouluikäiset, teinit, vanhemmat kuin myös varttuneempi väki seurasivat yhtäläisen uteliaisuuden vallassa ajopeleillään taituroivaa Syrjästä, humoristista mopojen arvostelukilpailua ja moponuorison temppuilua suljetulla alueella. Tapahtumaa varten aidoilla suljettu alue mahdollisti myös alaikäisen kortittoman kuskin osallistumisen vanhempien ollessa paikalla ja mopon vakuutusten ollessa kunnossa.

Tapahtuman toteutuminen ja onnistuminen ovat osoitus hulvattoman idean mahdollisuudesta toteutua yhteistyön ja osallisuuden myötä. Pääorganisaattori Keski-Pohjanmaan Nuorisoseuran puolesta on ilo todeta, että nuo samat kantavat teemat vaikuttavat yhä tänäkin päivänä, kuin yli 140-vuotisen nuorisoseuraliikkeen historian alkuvaiheillakin. Ajat ovat muuttuneet ja yhteisöllisyyden sekä nuorisotoiminnan ilmenemismuodot ovat tulleet yhä moninaisemmiksi, mutta sen kaiken pohjalla vaikuttaa yhdessä tekeminen, sekä ponnistelu yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi.

Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura kiittää kaikkia yhteistyötahojaan, talkoolaisia, sponsoreita ja sekä tapahtumaan osallistunutta yleisöä! Kuvia ja videoita tapahtumistamme pääsee seuraamaan KeskiPohjanmaan Nuorisoseuran Instagram-tililtä @keskipohjanmaans sekä Facebookissa @KeskipohjanmaanNS 

Järjestäjä: Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry / Real life link -hanke (Aluehallintovirasto)

Käläviäläiset nuoret: Eero-Veikko Nissilä, Remus Pöppönen ja Manu Sammalkangas

Vastuuhenkilöt: Jukka HIlli, Jonna Kastell-Klapuri, Theo Puronlahti, Sina Roinesalo ja Masa Siirilä