Tehtäväsi on luotsata Suomen vanhinta nuorisoalan toimijaa ja sen henkilöstöä onnistumaan työssään. Työsi vaikuttaa yli 50 000 ihmisen arkeen ja juhlaan, joten tekemiselläsi on merkitystä. Lähimpinä työkavereinasi toimii kuuden hengen johtoryhmä. Kaikkiaan vakituista henkilöstöä Suomen Nuorisoseuroissa on lähes 30.
Sinulla on kyky toimia yhdistävänä tekijänä innostaen henkilöstöä muutosten keskellä. Tunnet järjestön arvot omaksesi ja ymmärrät jäsenistön ja paikallisten nuorisoseurojen arvon. Olet järjestön keulakuva yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Tulet toimimaan tiiviissä yhteistyössä muiden nuorisoalan järjestöjen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa valvoen jäsenistön, kulttuurisen nuorisotyön ja seurantalojen etua.
Menestyäksesi tehtävässä sinulla tulee olla näyttöjä henkilöstön ja vapaaehtoisten johtamisesta. Onnistumistasi tullaan mittaamaan kyvylläsi rakentaa luottamusta ja eteenpäinsuuntaava tekemisen meininkiä. Järjestörahoituksen murroksessa edunvalvonnan ja strategisen talousjohtamisen merkitys on suuri. Näissä onnistuminen vaatii sinulta valmiita tai työssä rakentuvia verkostoja, neuvottelu- ja esiintymistaitoja sekä vankkaa taloushallinnon osaamista. Raportoit työstäsi hallitukselle ja lähiesihenkilönäsi toimii hallituksen puheenjohtaja.
Eduksi katsomme EU-rahoitusinstrumenttien ja julkishallinnon toimintaympäristön tuntemuksen. Perehtymistäsi nopeuttaa, jos nuorisoseurajärjestö on sinulle entuudestaan tuttu. Ympäri maata toimii lähes 600 itsenäistä nuorisoseuraa, joten tehtävä edellyttää matkustamista sekä intoa työskennellä ajoittain iltaisin ja viikonloppuisin. Olemme Erasmus+ akkreditoitu järjestö, joten sinulla tulee olla valmius matkustaa ulkomaille. Arvostamme kykyä priorisoida työtehtäviäsi ja autamme huolehtimaan työssäjaksamisestasi. Meillä on joustavat etätyökäytännöt.
Sinulle on tarjolla tekemisen riemua organisaatiossa, jolla on yli 140 vuoden selkänoja. Palkkaa sinulle tullaan maksamaan työsuhteen alussa kokemuksesi, osaamisesi ja verkostojesi perusteella 4 800 – 5 700 € / kk.
Tehtävästä voit kysyä lisää meitä tässä rekrytoinnissa avustavalta Staffpoint Executiven Jukka Wallianderilta p.0500 647615 tai hallituksen puheenjohtaja Elina Weckströmiltä p. 050 306 5588. Tavoitat Jukan joko 3.9 klo 9-10 tai 6.9. klo 15-16. Elinan tavoitat 6.9. klo 9-10.
Liitä hakemukseesi vapaamuotoinen hakemuskirjeesi ja CV:si. Hakuaika on 30.8.-9.9. Hakemuksia ryhdytään käymään läpi jo hakuaikana ja prosessin kestoaika riippuu hakemusten määrästä, pyrimme kuitenkin osaltamme ripeään toimintaan. Työssä pääset toivottavasti aloittamaan loka-marraskuun aikana.
Suomen Nuorisoseurat ry on lähes 600 jäsenyhdistyksen muodostama järjestö, joka tarjoaa monipuolista nuorisotyötä, kulttuuriharrastuksia ja seurantalotoimintaa kaikenikäisille. Järjestön juuret ulottuvat vuoteen 1881 ja sen toiminta keskittyy paikallisten yhteisöjen vahvistamiseen ja ihmisten yhteen tuomiseen. Arvomme ovat osallisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, moninaisuus.
Nuorisoseurat tarjoavat harrastusmahdollisuuksia mm. teatterin, tanssin, musiikin, kädentaitojen ja liikunnan parissa sekä järjestävät erilaisia tapahtumia, kursseja ja leirejä. Toiminta on kaikille avointa ja sitoutumatonta uskonnollisesti ja poliittisesti.